Alennuskoodi / lahjakortti
Onko sinulla kampanja- tai alennuskoodi?

Bombers - Kategoriat



 

BOMBERS KUOLAIMIEN KUUSI ERI KATEGORIAA

Bombers kuolaimien suuosat on jaettu kuuteen eri kategoriaan niiden toimintaperiaatteiden mukaisesti. Hevoselle on helpompaa löytää sopiva kuolain, kun sille kokeillaan puhtaasti eri kategorian kuolaimia.

Hevosella olisi hyvä olla jatkuvassa käytössä 2-3 hieman erilaista kuolainta, joita voisi vaihdella aina tarpeen mukaan. Pehmein kuolain säännöllisempään käyttöön ja hieman tehokkaampi kuolain ns. "herätteleväksi" kuolaimeksi.

Kuolain koostuu kahdesta osasta: suuosasta ja sivuosasta. Suuosan vaikutus kohdistuu suun sisäpuolelle ja sivuosan pään ulkopuolelle. Ensisijaisesti hevoselle tulisi löytää sopiva suuosa, ja lisätehoa kuolaimeen saadaan erilaisilla sivuosilla. Näin kuolaimen vaikutukset saadaan myös jaettua laajemmalle alueelle.

Huomioithan, että kuolaimen paksuudella on suora vaikutus suuosan tehokkuuteen. Ohuempi kuolaimen suuosa on vaikutuksiltaan voimakkaampi kuin ns. pituuteen suositeltu paksuus. Kuolaimissa esitetyt paineluokat on ”mitoitettu” suosituskoon mukaisesti. Kuolaimen paksuus mitataan kuolainrenkaan vierestä. Bombersin kuolaimet optimaalisesti ja anatomisesti muotoiltuja sekä pääasiassa keskiosaan päin ohenevia. Tutustu tarkemmin eri suuosiin kuolaimen tuoteteksteissä.

 

HARMAA, kuvaa paineetonta vaikutusta. Optimaalinen vaihtoehto, mutta ei aina välttämättä se käyttökelpoisin valinta.

VIHREÄ, kuvaa kevyttä ja vähäistä painetta. Paine jakaantuu tasaisesti ja laajemmalle alueelle.

ORANSSI, kuvaa keskikovaa painetta. Soveltuu ”ongelmien” korjaukseen tai hallinnan parantamiseen.

PUNAINEN, kuvaa maksimi painetta. Kyseenalaista tämän käyttö, käytä varovasti.

 

BARS, kuvaa hammasloman painetta, jolla on hevosen päätä alaspäin laskeva/pyytävä vaikutus. Kaikki kuolaimet aiheuttavat jossain määrin painetta hammaslomaan. Yleisesti ottaen hevoset hyväksyvät melko hyvin hammaslomaan kohdistuvan paineen.

PINCH, kuvaa hammasloman puristusta/nipistystä eli pähkinänsärkijäefektiä, jolla on hevosen päätä ylöspäin nostava/pyytävä vaikutus. Tavanomaiset nivelkuolaimet perustuvat hammasloman puristukseen. Kaarevaan muotoon muotoillut nivel- tai 3-palakuolaimet pehmentävät hammasloman puristusta. Yksiosaiset ja lukittuvat moninivelkuolaimet eivät aiheuta lainkaan hammasloman puristusta.

TONGUE kuvaa kielen painetta, jolla on hevosen päätä alaspäin laskeva/pyytävä vaikutus. Yleisesti ottaen hevoset hyväksyvät melko hyvin kieleen kohdistuvan paineen. Kielestään herkkien hevosten määrä on nousussa, joten tähän asiaan kannattaa kiinnittää erityisesti huomiota.

 

SOLID = YKSIOSAINEN KUOLAIN

Yksiosaiset kuolaimet on suunnattu hevosille, jotka pitävät stabiilimmasta suuosasta, eivätkä siedä kuolaimen aiheuttamaa hammasloman puristusta/nipistystä (PINCH) eli ns. pähkinänsärkijäefektiä. Yksiosaisten ja taipumattomien kuolaimien vaikutukset perustuvat hammaslomaan (BARS) ja kieleen (TONGUE) kohdistuvaan paineeseen. Kielentilalliset ja suorat suuosat on vaikutuksiltaan hyvin erilaiset.

Kielentilalliset kuolaimet on suunnattu kielestään herkille hevosille, jotka vastustavat kieleen kohdistuvaa painetta mm. nostamalla kieltä kuolaimen päälle, työntämällä kieltä ulos suusta, "nielemällä" kieltä kohti nielua, painamalla päätä alaspäin "kättä vasten" sekä ravistelemalla päätä ja/tai heiluttelemalla sitä ylös ja alas.

 

 


SEMI BROKEN = LUKITTUVA MONINIVEL

Lukittuvat moninivelkuolaimet on suunnattu hevosille, jotka pitävät enemmän “liikkuvammasta” suuosasta, mutta eivät siedä kuolaimen aiheuttamasta hammasloman puristuksesta/nipistyksestä (PINCH) eli ns. pähkinänsärkijäefektistä. Lukittuvat moninivelkuolaimet sopii myös hevosille, joilla on herkkä/matala/ahdas hammasloma ja/tai matalahko/suorahko kitalaki. Lukittuvien moninivelkuolainten vaikutukset perustuvat hammaslomaan (BARS) ja kieleen (TONGUE) kohdistuvaan paineeseen. Lukittuvista nivel- ja 3-palakuolaimista löytyy suoralinjaisempia, anatomisesti muotoiltuja ja kielentilallisia vaihtoehtoja. Moninivelkuolaimien keski- ja sivunivelten toisistaan riippumaton liikkuvuus säilyy nivellukituksista huolimatta.

 

 


1 BREAK = YKSINIVELINEN KUOLAIN

Yksinivelisen kuolaimen eli nivelkuolaimen vaikutus perustuu erityisesti hammasloman puristukseen/ nipistykseen eli pähkinänsärkijäefektiin (PINCH), jolla on hevosen päätä ylöspäin nostava/ pyytävä vaikutus. Lisäksi nivelkuolain aiheuttaa myös hammaslomaan (BARS) ja kieleen (TONGUE) kohdistuvaa painetta. Nivelkuolain soveltuu hyvin etupainoiselle, edestä raskasrakenteiselle ja päätään alaspäin painavalle hevoselle.

Bombersin Snaffle -nivelkuolaimissa on anatomisesti kaareva muotoilu ja pieni nivellinkki (nivelkohta), joten ne aiheuttavat tavanomaisia nivelkuolaimia tasaisempaa ja vähäisempää painetta koko suun alueelle (katso kuva). Voimakkaammin kaarevampaan muotoon muotoillussa Bombers Snaffle Ultra Comfy -nivelkuolaimessa on myös kielentilamuotoilua, joten se sopii hyvin kielestään herkille hevosille.

 

 


2 BREAK = KAKSINIVELINEN KUOLAIN

Kaksinivelisen kuolaimen eli 3-palakuolaimen vaikutus perustuu erityisesti kieleen (TONGUE) kohdistuvaan paineeseen, jolla on hevosen päätä alaspäin laskeva/ pyytävä vaikutus. Lisäksi 3-palakuolain aiheuttaa myös hammasloman (BARS) painetta ja hammasloman puristusta/nipistystä (PINCH) eli ns. pähkinänsärkijäefektiä. 3-palakuolaimen muotoilu, keskipalan pituus ja suunta vaikuttavat suoraan 3-palakuolaimen painepisteisiin ja ”tehoon”, mitä pidempi keskipala sen pehmeämpi vaikutus.

Bombersin 3-palakuolaimissa on anatomisesti kaareva muotoilu ja pienet nivellinkit (nivelkohdat), joten ne aiheuttavat tavanomaisia 3-palakuolaimia tasaisempaa painetta koko suun alueelle. Voimakkaasti kaarevaan muotoon muotoiltu kuolain asettuu hevosen suuhun stabiilisti, vähentää hammasloman painetta ja ehkäisee kuolaimen sivuittaissuuntaista liikettä. Bombersin valikoimista löytyy myös uniikkeja kielentilallisia vaihtoehtoja kuten McHardy ja Elliptical Ultra Comfy.

 

 

 



FLEXIBLE = TAIPUISA KUOLAIN

Flexible on taipuisa, suun myötäisesti muotoutuva kuolain, jonka vaikutus perustuu hevosen hammaslomaan (BARS) ja kieleen (TONGUE) kohdistuvaan paineeseen sekä hammaslomaan kohdistuvaan puristukseen/ nipistykseen eli ns. pähkinänsärkijäefektiin (PINCH). Bombersilla on kahden tyyppistä flexible -kuolainta eli “perinteisempi” 5-palakuolain ja tasaisesti taipuvat nahka-, moulded- ja silikonipinnoitetut kuolaimet.

Suun myötäisesti muotoutuvat ja vaikutuksiltaan pehmeät Flexible kuolaimet sopivat kielestään herkille hevosille ja hevosille, jotka vastustavat kuolaimen aiheuttamaa painetta mm. puremalla kuolaimeen kiinni sekä “makaamalla” ja painamalla kuolainta/kättä vasten. Hevosen on vaikea “nojata” taipuisaan ja “ketjumaiseen” sekä “liukkaaseen” suuta myötäilevään kuolaimeen. 

 

 



CABLE = KAAPELIKUOLAIN

Cable -kaapelikuolaimet ovat uusia innovatiivisia ja patentoituja kuolaimia, joiden “sisärunko” on valmistettu taipuisasta ja teräsvahvistetusta kaapelista. Kuolaimen varsinainen suuosa on valmistettu Bombersin kehittämästä, ainutlaatuisesta ja erittäin hyvin sylkeä stimuloivasta makeasta raudasta eli "Sweet Iron" -metalliseoksesta. Kaapelikuolaimen nivelkohdat taipuu ja kääntyy pehmeästi ja portaattomasti eri suuntiin ohjasapujen mukaisesti sekä palautuu taivutuksen jälkeen heti omaan muotoonsa “spring-back”. Kaapelikuolaimen “spring-back” ominaisuus palkitsee hevosta välittömästi, kun se vastaa haluttuun pidätteeseen ja/tai kääntöapuun.  Kaapelikuolain on suuosaltaan hevoselle erittäin miellyttävä, koska siinä ei ole lainkaan pistemäisiä painekohtia aiheuttavia nivellinkkejä (nivelkohtia).

Bombersin kaapelikuolainvaihtoehdoista löytyy 3 -palakuolain, nivelkuolain ja 5 -palakuolaimet. Kaapelikuolain on pehmeämpi vaihtoehto kuin vastaava tavanomaisempi kuolain.

 

 

0 tuotetta
Järjestys:
Tuotteita ei löytynyt.