Kuolaimen Mittaaminen

SOPIVAN KUOLAIMEN MITTAUSOHJEET - KOLMEN MITAN SÄÄNTÖ
 
Sopivan kokoisen ja mallisen kuolaimen valinta alkaa hevosen suun mittaamisella kuolaimien kohdalta eli etu- ja poskihampaiden väliseltä vapaalta (hampaattomalta) alueelta (Diastema). Ensimmäinen mitta on hevosen suun leveys, jonka avulla valitaan hevoselle sopivan mittainen kuolain. Toiseksi mitataan hammasloman korkeus, joka vaikuttaa kuolaimen paksuuden valintaan. Kolmanneksi tunnustellaan hevosen kitalaen korkeus eli kaarevuus, koska se vaikuttaa sopivan suuosan muodon eli mallin valintaan.

Mitatessa hevosesi suuta ole kärsivällinen! Hyvä ja viisas tapa on tarkastella ja tunnustella hevosen suu viikoittain, ettei suuhun pääse syntymään haavaumia tai muita vaurioita. Suussa olevat vauriot paranevat yleensä melko hitaasti, joten hevosen suun tarkastus ja hoito kaiken muun hoidon lisäksi on ensiarvoisen tärkeää! Nämä ohjeet ja kuvat ovat kuolainvalmistajalta, joten tiedot perustuvat niihin faktoihin mihin eri kuolaimet ovat itsessään kehitetty ja valmistettu. Näitä tietoja kannattaa hyödyntää mahdollisimman paljon.

 

VAIHE 1.
HEVOSEN SUUN LEVEYDEN MITTAAMINEN = SOPIVAN MITTAINEN KUOLAIN

Hevosen suun koon mittaaminen on tärkein vaihe sopivan kokoisen kuolaimen löytymisessä. Suun leveyden mittaaminen on helppoa, joten se kannattaa tehdä aina ennen kuolaimen hankintaa. Käytä mittaamiseen kuolaimittaa tai ihan mitä tahansa suoraa noin kuolaimen vahvuista keppiä. Laita suora keppi kohtisuoraan hevosen suuhun ja aseta se suuhun kuolaimen kohtaan juuri ennen kuin suupieleen alkaa tulla yhtään ryppyä (katso kuva). Merkitse mittauskepin molemmille puolille suupielen reunamerkit ihan hevosen rennosti lepäävien huulten vierestä ja ota keppi pois hevosen suusta. Mittaa suoralla mittanauhalla kepistä merkkien välinen matka, joka on hevosesi suun leveysmitta. Sopivan mittainen kuolain valitaan kuolainrenkaan ja suuosan mukaisesti (katso erillinen mittataulukko).






SOPIVAN MITTAINEN KUOLAIN KUOLAINMALLIN MUKAISESTI

Sopivan mittainen kuolain valitaan kuolainrenkaan eli sivuosan ja suuosan mukaisesti. Kiinteissä sivuosissa lisätään suhteessa vähemmän mittaa kuin vapaasti pyörivissä kuolainrenkaissa. Suoriin ja kielentilallisiin (nivellettömiin) suuosiin lisätään vähemmän lisämittaa kuin nivellettyissä suuosissa. Katso ohjemittoja kuvan taulukosta.

Esimerkiksi jos hevosen suun mitta on 125mm, niin valitessa hevoselle oliivirenkaisen eli kiinteä renkaisen kuolaimen 3-palaisella eli nivelletyllä kuolaimen suuosalla, niin hevosen suun mittaan lisätään 10mm, eli sopiva 3-palaisen oliivikuolaimen mitta hevoselle olisi 135mm. Jos taas valitaan Oliivirenkainen kuolain suoralla suuosalla, niin sopiva kuolaimen mitta olisi 125mm.

X = hevosen suunmitta
SIVUOSA = vapaasti pyörivä kuolainrengas tai kiinteä kuolainrengas
SUUOSA = kuolaimen suuosia: suora (yksiosainen), nivelletty (1-5 niveltä), lukittu nivelkuolain (lock up), kaapelikuolain, taipuva jne.
KUOLAINMITTA = suunmitta (X) + sivuosa + suuosa





 


KUOLAIMEN LEVEYS / PITUUS

Kuolaimen koon mittaaminen on helppoa. Aseta kuolain pöydän päälle ja mittaa mittanauhalla tai viivoittimella kuolainrenkaiden väliin jäävän suuosan leveys. Kaarevien kuolaimien mitoissa on otettu jo huomioon kuolaimen tarvitsema pidempi mitta, joten kuolainvalmistajat ilmoittaa kuolaimen mitan valmiiksi hevosen suunleveys mitoille sopivaksi. Kuvan kuolaimen koko on 140mm.



Kuolaimien koot ovat yleensä 85mm, 95mm, 105mm, 115mm, 125mm, 135mm, 145mm ja 155mm, joka on kuolainrenkaiden välinen sisämitta (katso kuva). Joillakin kuolainvalmistajalla kuolaimien koot menevät tasaluvuin esim. 110mm, 120mm, 130mm ja 140mm tai niinkuin Bombersilla jopa 5mm välein 90, 95, 100, 105.. Bridong- kuolaimissa koot ovat yleisemmin tasalukuisia. Kuolaimien paksuus on hyvä suhteuttaa kuolaimen pituuteen. Lisäksi kuolaimen paino, materiaali ja maku vaikuttavat kuolaimen toimivuuteen.

 

 

VAIHE 2.
HEVOSEN HAMMASLOMAN KORKEUDEN MITTAAMINEN = SOPIVAN PAKSUINEN KUOLAIN

Hevosen hammasloman korkeus on kaikkein haastavin mitata, mutta sitäkin tärkeämpi, koska se vaikuttaa kuolaimen paksuuden valintaan. Hammasloman korkeuden voi tunnustella esim. kuinka monta sormea mahtuu päällekkäin hevosen hammaslomaan suun ollessa kiinni. Hammasloman korkeuden mittaus tehdään kuolaimen kohdalta eli etu- ja poskihampaiden väliseltä vapaalta, hampaattomalta alueelta (Diastema). Yleensä hevosella on kohtuullisen iso hammasloma, mutta poikkeuksiakin löytyy. Jos hevosella on poikkeuksellisen matala hammasloma, niin paksut kuolaimet painavat hammaslomaa aiheuttaen hevoselle ikävää ja turhaa kipua. Hammasloman mittaus: katso alla oleva kuva ja valkoisen nuolen osoittamaa kohtaa.
 


 

KUOLAIMEN PAKSUUS

Kuolaimen paksuus mitataan kuolainrenkaan vierestä hammasloman kohdalta (kuolainrenkaan suuntaisesti). Kielentilallisissa kuolaimissa kuolaimen paksuus mitataan myös keskeltä kuolaimen korkeimmasta kohtaa. Kielentilallisissa kuolaimissa kuolaimen paksuus mitataan myös keskeltä kuolaimen korkeimmasta kohtaa.
 


 

VAIHE 3.
KITALAEN KAAREVUUS = ANATOMISESTI SOPIVA KUOLAIN

Hevosen kitalaen kaarevuus vaikuttaa sopivan kuolaimen suuosan valintaan. Normaali kaarevan kitalaen omaaville hevosille kielentilalliset kuolaimet ovat erinomainen valinta, varsinkin silloin jos hevonen vastustaa kielelle kohdistuvaa painetta. Kaarevan kitalaen omaavilla hevosilla kuolaimet aiheuttavat helposti painetta kielelle, koska kaarevan kitalaki antaa hevosen kielelle anatomisestikin korkeussuunnassa enemmän tilaa. Kun taas matala eli suora kitalakisilla hevosilla kieli sijaitsee jo normaalia matalammalla, joten kuolain ei yleensä aiheuta painetta kielelle, mutta sitäkin enemmän hevosen kitalakeen ja hammaslomaan. Jos hevosen kitalaki on suora, niin silloin muodoltaan suorat ja muotoonsa lukittuvat kuolaimet sopivat parhaiten kuten mm. Bombers 3-palakuolain Elliptical Lock Up ja Barrel 20 sekä lukittuva nivelkuolain Snaffle Lock Up. Hammasloman korkeuden voi helposti tunnustella sormin kuolaimen kohdalta eli etu- ja poskihampaiden väliseltä vapaalta, hampaattomalta alueelta (Diastema). Katso alla olevan kuvan valkoisen nuolen osoittamaa kohtaa.
 




YLEISTIETOA KUOLAIMISTA

On tärkeää, että kuolain sijaitsee oikeassa kohtaa hevosen suussa, ei liian alhaalla eikä liian ylhäällä. Jos hevonen pääsee puremaan kuolainta, niin kuolain sijaitsee liian ylhäällä. Hevoselle liian pitkä tai liian lyhyt kuolain taas ei voi toimia hevosen suussa tavalla mihin se on alunperin kehitetty ja valmistettu. Esimerkiksi liian pitkä nivelkuolain pääsee tekemään mm. voimakkaan ja kivuliaan puristuksen eli ns. pähkinänsärkijä efektin hevosen suuhun. Liian lyhyt kuolain nipistää hevosen suupieliä ja huulia ikävällä tavalla aiheuttaen hevosen suun sisä- ja ulkopuolille haavaumia ja vaurioita.

Kuolaimen toimiessa toivotulla ja turvallisella tavalla, on huolehdittava, että hevosen turparemmi on asetettu hevoselle oikeaan kohtaan ja sopivalle kireydelle. Turparemmin ja hevosen väliin kuuluu mahtua vähintään kaksi sormea. Ammattiratsastajat ovat huomanneet, että remonttiturparemmin ja aachenturparemmin yhdistelmä eli Double-yhdistelmäturparemmi pitää hevosen suun kiinni hevoselle miellyttävällä tavalla, joka myös edesauttaa kuolaimen toimivuuden oikealla ja toivotulla tavalla. Anatomisesti muotoillut suitset on erittäin miellyttävät hevoselle ja ne auttavat tasaamaan hevosen herkille alueille kohdistuvaa painetta.






Tämän tuoteryhmän tuotteet ovat tällä hetkellä valitettavasti päässeet loppumaan.