Hoitokokemuksia ja -tuloksia

BIOLIGHT EQUINE

Nopeampaan toipumiseen - Haavahoitoon - Kivun lievitykseen - Lihashuoltoon - Parempiin suorituksiin

 


Hoitokokemuksia


"Sain kotieläintarvikkeelta mahdollisuuden kokeilla Biolight laitetta, jossa käytetään punavaloa ja infrapunavaloa kiihdyttämään elimistön omaa toimintaa tai auttamaan paranemisprosessissa. Odotin jännityksellä laitteen saapumista ja päästä kokeilemaan sitä hevosilleni sekä itseeni. 

Laitteessa on useita eri hoitomuotoja, joista on kerrottu selkeästi laitteen mukana tulevalla cd:llä. Oli siis helppo lähteä käyttämään Biolightia ja suunnitella hevosille yksilöllisten tarpeiden mukaiset hoitomuodot. 

Nk Uniquen kohdalla keskityin enimmäkseen niskan ja kaulan ylälinjan hoitamiseen. Kouluratsastuksen korkeammissa luokissa vaaditaan hevoselta suurta kokoamisastetta, jolloin hevosen tulee kantaa itsensä hyvin takaosan päällä ja kaula kaartuneena sekä niska korkeimpana kohtana. Tämän vuoksi halusin kokeilla kaulan ja nimenomaan ylälinjan lihasten hoitoa. Parin päivän ajan hoidin acute-ohjelmalla ja sitten 3 päivän ajan follow up-ohjelmalla. Sen jälkeen käytin parin kolmen päivän välein follow up ohjelmaa. Nicke nautti kovasti hoidosta ja oli parin hoitopäivän jälkeen ratsastuksessa niskastaan pehmeämpi ja taipuisampi. 

Erih II kanssa keskityin lapojen sekä takapolvien hoitoon. Tämä hevonen on jännittäjätyyppiä, joten lavat menevät herkästi jumiin, eikä jännittymisen vuoksi kanna itseään rehellisesti takaosan päällä. Kokeilin kisoissa Eetulle pre treat ohjelmaa ennen suoritusta ja kotona sai lapoihin acute-ohjelmalla 3 päivää ja sitten 3 päivää follow up. Takapolvien kohdalla käytin kaksi kertaa acute-ohjelmaa ja sen jälkeen 2 päivää follow up. Sen jälkeen pari päivää ilman ja lapoihin edelleen follow up.Takapolviin vaihtelin acute ja follow up ohjelmien välillä.  Kotona hevonen oli rennompi ja liikkui irtonaisemmin etuosastaan. Biolight auttoi hyvin poistamaan lihasjäykkyyttä. 

Marjamin kohdalla päätin kokeilla hoitaa ylälinjaa kaulasta aina säkään saakka. Myös lapoja hoidin muutaman kerran. Marjamilla on erittäin vahva kaula ja rakenteensa puolesta joutuu tekemään paljon töitä toki takaosalla mutta myös etuosan lihasten kanssa jotta saa nostettua niskansa korkeimmaksi kohdaksi. Sen vuoksi säkäalueen lihakset sekä kaulaliittymän lihaksisto menee helposti jähmeäksi. Marjamin kohdalla käytin vain kertaalleen acute-ohjelman ja sen jälkeen follow up hoitoa parin päivän välein. Huomasin jo ensimmäisen Biolight käyttökerran jälkeen kuinka paljon pehmeämpi hevonen oli ratsastaa. 

Kokeilin myös laitetta itseeni. Minulla on polvissa kulumaa joten kipuilevat aika ajoin. Hoidin kolme päivää kahdella ohjelmalla peräkkäin (acute ja follow up) vas. polveani, jonka jälkeen on ollut lähestulkoon kivuton. 

Laite oli todella helppo käyttää ja oli hienoa nähdä, että näinkin pienellä laitteella oli selkeä teho hevosten lihaksiston hoidossa. Myös kivunhoito on varsin tehokasta biolightilla. Oli mahtava huomata hevosissa muutoksia parempaan biolightin käytön jälkeen vaikka vain lyhyen hetken laite oli käytössäni. 

Suosittelen kokeilemaan Biolightia rohkeasti, sillä se on turvallinen, helppo ja tehokas." 

- Jenni Rintala, kouluratsastaja


 



Tämän tuoteryhmän tuotteet ovat tällä hetkellä valitettavasti päässeet loppumaan.