VIHDOINKIN APU IHMISILLE, JOTKA KÄRSIVÄT LEMMIKKIALLERGIASTA!
Ruotsissa yleisin krooninen sairaus lapsilla ja nuorilla on allergia. Lähes 40 % väestöstä kokee, että heillä on allergiaoireita. 80-luvun jälkeen allergikkojen määrä on tuplaantunut ja tulevaisuudessa määrä vain kasvaa. Yhden teorian mukaan lisääntynyt hygieniataso on nopeuttanut allergioiden kehitystä.

Aineet, jotka aiheuttavat allergisia reaktioita, kutsutaan allergeeneiksi. Allergeenien lähteitä ovat esimerkiksi kissa, koivu ja maapähkinä, ja jokaisella lähteellä on eri määrä allergeeneja, joihin voimme reagoida. Kalassa reagoimme vain yhteen, kun taas kissoilla allergeeneja tunnetaan tällä hetkellä kahdeksan ja koirilla kuusi. Koirilla allergeenit löytyvät ihosta ja syljestä sekä uroskoirilla niitä erittyy myös eturauhasesta. Lemmikistä allergeenit leviävät ympäristöön ja tarttuvat tekstiileihin ja huonekaluihin.

Monet allergioista kärsivät haluavat kuitenkin pitää lemmikkejä ja yrittävät parhaansa mukaan lievittää oireita imuroimalla ja siivoamalla usein sekä välttämällä lemmikin makoilua samalla sohvalla tai sängyllä ihmisten kanssa. Aina tämäkään ei kuitenkaan auta.

Ruotsalainen Medi-Tec on yritys, joka yhteistyössä johtavien tutkijoiden, eläinlääkäreiden ja asiantuntijoiden kanssa tutkii allergioita ja mahdollisia parannuskeinoja. Tutkimustyön ja kehittelyn tuloksena lanseerattiin oma tuotemerkki Allergenius®. Allergenius® shampoo on kehitetty erityisesti koira-allergiasta kärsiville lievittämään oireita. Allergenius tuotesarjan kehittäjä on tiedemies Hans Grönlund ja yksi kuuluisimmista Allergenius- tuotteiden käyttäjistä on ruotsalainen kirjailija Liza Marklund, joka on saanut avun kissa-allergiaansa.
 
Shampoo on ainutlaatuinen:

- vähentää allergeeneja jopa 90 %
- vahvistaa ja ravitsee lemmikin ihoa ja turkkia
- vähentää turkin ja ihon kutinaa ja hilseilyä
- parantavat turkin kuntoa ja ihoa pesun jälkeen
- nestemäinen ja helppokäyttöinen
- hajusteeton (sopii myös herkille koirille)
- neljä viidestä saa apua oireisiin
- soveltuu myös kissoille
Koirashampoo Héry Bio Long coat 200ml - Shampoot - 04-H1-060101002 - 2
ALE -44%
Hery Bio
9,90 €17,70 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 5 kpl
Koirashampoo Héry Bio Puppy 200ml - Shampoot - 04-H1-060101005 - 2
ALE -44%
Hery Bio
9,90 €17,70 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 1 kpl
Koirashampoo Héry Bio Sensitive 200ml - Shampoot - 04-H1-060101003 - 2
ALE -44%
Hery Bio
9,90 €17,70 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 5 kpl
Silmähuuhde Héry Bio Eye Care 100ml - Silmät ja korvat - 04-H1-060101008 - 2
ALE -32%
Hery Bio
6,90 €10,20 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Koirashampoo Héry Bio Frequent use 200ml - Shampoot - 04-H1-060101004 - 2
ALE -44%
Hery Bio
9,90 €17,70 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Koiran hoitoaine Héry Bio Conditioner 200ml - Hoitoaineet, viimeistely - 04-H1-060101006 - 2
ALE -44%
Hery Bio
9,90 €17,70 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Kissan puhdistusliinat Héry Feline Cleaning wipes 25kpl - Hoitoaineet, viimeistely - 04-H4-060114010 - 2
ALE -30%
Hery
5,90 €8,40 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 5 kpl
Koirashampoo Héry Bio Anti-odour 200ml - Shampoot - 04-H1-060101001 - 2
ALE -44%
Hery Bio
9,90 €17,70 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Koiran kuivashampoo Héry Bio Cleaning Lotion 200ml - Shampoot - 04-H1-060101007 - 2
ALE -33%
Hery Bio
9,90 €14,85 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 2 kpl
Kuljetusboksi Gulliver 6 IATA, 92x64x66 - Kuljetusboksit - 36026L - 1
ALE -33%
Stefanplast
119,90 €179,00 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Kuljetusboksi Skudo Open, IATA - Kuljetusboksit - 82385M - 1
ALE -18%
Skudo
alk. 24,90 €30,50 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Kuljetusboksi Gulliver 1, 48x32x31cm - Kuljetusboksit - 36020 - 1
ALE -32%
Stefanplast
16,90 €25,00 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Koiran Tossut Globus Sport Boots Blue - Koirien Tossut - 919530L - 1
ALE -50%
Globus Sport
14,90 €29,90 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Koiran Tossut Extreme All Weather Boots - Koirien Tossut - 141001-94M - 1
ALE -38%
16,90 €27,30 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Koiran Tossut Camon Dog Boots - Koirien Tossut - C7871M - 1
ALE -46%
Camon
16,90 €31,10 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Koirien vaippa Camon Diapers - Juoksu- ja urossuojat - B044BM - 1
ALE -45%
Camon
alk. 6,90 €12,50 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Juoksuaikasuoja Kappasvain, pitsipöksy - Juoksu- ja urossuojat - 41020M - 2
ALE -38%
Kappasvain
8,90 €14,30 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Nartunsuoja Puppy Angel Miss Daisy Panty - Juoksu- ja urossuojat - PA-PJ040L - 1
ALE -58%
Puppy Angel
8,90 €21,00 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Nartunsuoja Hurtta Pro, koko 2 - Juoksu- ja urossuojat - 930528L - 1
ALE -44%
Hurtta
5,90 €10,50 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Nartunsuoja Hurtta Pro, koko 3 - Juoksu- ja urossuojat - 930529L - 1
ALE -44%
Hurtta
5,90 €10,50 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Nartunsuoja Hurtta Pro, koko 1 - Juoksu- ja urossuojat - 930527L - 1
ALE -44%
Hurtta
5,90 €10,50 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Camon Nartun Juoksusuoja Click&Clean - Juoksu- ja urossuojat - B0446 - 1
ALE -46%
Camon
5,90 €11,00 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 1 kpl
Urossuoja Puppy Angel Belly Band - Juoksu- ja urossuojat - PA-AC101 - 1
ALE -45%
Puppy Angel
9,90 €18,00 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 1 kpl
Juoksuaikasuoja Camon Lovely Pet Pink - Juoksu- ja urossuojat - C207AL - 1
ALE -41%
Camon
5,90 €10,00 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
- Juoksu- ja urossuojat - B044S - 1
ALE -48%
Camon
alk. 5,90 €11,40 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Derma7 Aurinkosuojavoide +40, UVA- ja UVB-suoja 150ml - Solheds Derma -hoitosarja - 007-150 - 1
ALE -36%
Solheds
15,90 €24,95 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 5 kpl
Kertakäyttöneula Robins IB, muovi - Neulat - 26250L - 1
ALE -27%
Robins
12,90 €17,60 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Kertakäyttöneula Robins IB, alumiini - Neulat - 26240L - 1
ALE -27%
Robins
21,90 €29,95 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Kissanvessa Mobel - Umpimallit - E150007 - 1
ALE -41%
49,90 €85,00 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 1 kpl
Kissanvessa Dogman Professional - Umpimallit - 719512 - 1
ALE -52%
Dogman
14,90 €31,00 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 1 kpl
Kissanvessa avomalli - Avomallit - E150006 - 1
ALE -29%
Stefanplast
6,90 €9,70 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Catit Kissanvessa Smart Sift - Umpimallit - 775.1070 - 1
ALE -19%
Catit
129,90 €159,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 2 kpl
Aktiivifiltteri Ferplast - Aktiivifiltterit - 93431017 - 2
ALE -22%
Ferplast
2,90 €3,70 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 5 kpl
Kakkapussit 3 rullaa - Edusmatot, lapiot, pussit - 785.0024 - 2
ALE -26%
Karlie
2,90 €3,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 2 kpl
Pussittava hiekkalapio Camon - Edusmatot, lapiot, pussit - B524 - 1
ALE -49%
3,90 €7,70 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 1 kpl
Vaihtofiltteri Oster Bionaire - Aktiivifiltterit - 82695 - 2
ALE -46%
Oster
7,90 €14,60 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 1 kpl
Aktiivifiltterit Dogman Professional, 2kpl - Aktiivifiltterit - 719522 - 3
ALE -43%
Dogman
3,90 €6,80 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 10 kpl
Sisävessa Maxi Bella kissoille ja koirille - Umpimallit - 776.0040L - 1
ALE -17%
Ferplast
38,90 €47,00 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Kissanvessa Imac Easy Cat - Umpimallit - 84096RL - 6
ALE -42%
Imac
14,90 €25,90 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Kissanvessa Savic Aseo - Avomallit - SA0204-00WG - 1
ALE -19%
Savic
12,90 €15,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 5 kpl
Kissanvessa Hello Kitty avomalli - Avomallit - E150004 - 1
ALE -42%
9,90 €17,20 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 1 kpl
Säilykeruoka Christopherus Hevonen 200g - Christopherus - A317690 - 2
ALE -31%
Christopherus
2,20 €3,20 €
(sis. alv 14%)
Heti varastosta 7 kpl
Puruluu ISO Bravo - Puruluut - 00094 - 1
ALE -50%
Bravo
9,90 €19,90 €
(sis. alv 14%)
Heti varastosta 1 kpl
Training Stick - nuoltava herkku Kana, 50ml - Makupalat ja keksit - IP773030 - 1
ALE -51%
Beeztees
2,20 €4,50 €
(sis. alv 14%)
Heti varastosta 13 kpl
GE Bone Cracker Makupalat 75g - Makupalat ja keksit - 01-TTP - 1
ALE -24%
Golden Eagle
2,90 €3,80 €
(sis. alv 14%)
Heti varastosta 8 kpl
GE Fish Cracker Makupalat 75g - Makupalat ja keksit - 01-TTF - 1
ALE -24%
Golden Eagle
2,90 €3,80 €
(sis. alv 14%)
Heti varastosta 7 kpl
Antos Makupalat Nuggets Chicken 500g Kananugetit - Makupalat ja keksit - 686.1270 - 1
ALE -44%
Antos
2,20 €3,90 €
(sis. alv 14%)
Heti varastosta 7 kpl
Antos Makupalat Nuggets Beef 500g Pihvinugetit - Makupalat ja keksit - 686.1272 - 1
ALE -44%
Antos
2,20 €3,90 €
(sis. alv 14%)
Heti varastosta 10 kpl
Natur-Im-Biss Puruliuska Kananfileellä 70 g - Puruluut - A323013 - 1
ALE -38%
Christopherus
2,40 €3,90 €
(sis. alv 14%)
Heti varastosta 12 kpl
Natur-Im-Biss Kana purutikut 70 g - Puruluut - A323012 - 1
ALE -38%
Christopherus
2,40 €3,90 €
(sis. alv 14%)
Heti varastosta 8 kpl
Kissanvessa Mobel - Umpimallit - E150007 - 1
ALE -41%
49,90 €85,00 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 1 kpl
Auton Takaluukun Tuuletushaka 30cm - Autoilu - 41600011 - 1
Uutuustuote
Hansbo Sport
4,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 5 kpl
Ozami Trend Koiran Kampa, pyörivät piikit - Kammat, karstat - 641.1020 - 1
Uutuustuote
O Zami
7,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Pro Ammattilaisharja, Large - Harjat, suat - 641.1084 - 1
Uutuustuote
O Zami
38,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Leikkaava Karsta - Kammat, karstat - 641.1150 - 1
Uutuustuote
O Zami
9,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Nailonharja, Medium - Harjat, suat - 641.1062 - 1
Uutuustuote
O Zami
6,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Kynsisakset, Small paksu terä - Tassut ja kynnet - 641.1104 - 1
Uutuustuote
O Zami
7,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Kynsiviila - Tassut ja kynnet - 641.1110 - 1
Uutuustuote
O Zami
5,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Pro Ammattilaisharja, Medium - Harjat, suat - 641.1082 - 1
Uutuustuote
O Zami
32,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Piikkiharja, Medium - Harjat, suat - 641.1072 - 1
Uutuustuote
O Zami
8,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Ozami Trend Koiran Nailonharja, Small - Harjat, suat - 641.1060 - 1
Uutuustuote
O Zami
5,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Kynsisakset, Large ohut terä - Tassut ja kynnet - 641.1102 - 1
Uutuustuote
O Zami
8,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Ozami Trend Koiran Kynsisakset, Large paksu terä - Tassut ja kynnet - 641.1108 - 1
Uutuustuote
O Zami
9,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Pro Ammattilaisharja, Small - Harjat, suat - 641.1080 - 1
Uutuustuote
O Zami
28,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Piikkiharja, Small - Harjat, suat - 641.1070 - 1
Uutuustuote
O Zami
7,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Hierova Harja - Harjat, suat - 641.1090 - 1
Uutuustuote
O Zami
11,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Nailonharja, Large - Harjat, suat - 641.1064 - 1
Uutuustuote
O Zami
7,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Kynsisakset, Medium paksu terä - Tassut ja kynnet - 641.1106 - 1
Uutuustuote
O Zami
8,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Ozami Trend Koiran Karsta, Small - Kammat, karstat - 641.1180 - 1
Uutuustuote
O Zami
5,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Kynsisakset, Small ohut terä - Tassut ja kynnet - 641.1100 - 1
Uutuustuote
O Zami
7,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Ozami Trend Koiran Karsta, Xlarge - Kammat, karstat - 641.1186 - 1
Uutuustuote
O Zami
8,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Kampa, harva - Kammat, karstat - 641.1000 - 1
Uutuustuote
O Zami
5,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Afrokampa - Kammat, karstat - 641.1024 - 1
Uutuustuote
O Zami
6,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Kaarevat Trimmaussakset - Trimmaus ja nyppiminen - 641.1148 - 1
Uutuustuote
O Zami
11,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Hara, large yksirivinen - Kammat, karstat - 641.1012 - 1
Uutuustuote
O Zami
9,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Kissan Karsta kaksipuoleinen - Kammat, karstat - 740.6016 - 1
Uutuustuote
O Zami
8,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Karsta, Large - Kammat, karstat - 641.1184 - 1
Uutuustuote
O Zami
7,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Suorat Trimmaussakset - Trimmaus ja nyppiminen - 641.1142 - 1
Uutuustuote
O Zami
9,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Leikkaava Hara, 12 terää - Kammat, karstat - 641.1122 - 1
Uutuustuote
O Zami
10,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Täikampa - Kammat, karstat - 641.1006 - 1
Uutuustuote
O Zami
2,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Ohennussakset, kaksipuolinen - Trimmaus ja nyppiminen - 641.1146 - 1
Uutuustuote
O Zami
19,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Hara, kaksirivinen - Kammat, karstat - 641.1014 - 1
Uutuustuote
O Zami
9,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Karsta, Medium - Kammat, karstat - 641.1182 - 1
Uutuustuote
O Zami
6,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Ozami Trend Tassusakset - Trimmaus ja nyppiminen - 641.1140 - 1
Uutuustuote
O Zami
9,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 2 kpl
Ozami Trend Leikkaava Hara, 9 terää - Kammat, karstat - 641.1120 - 1
Uutuustuote
O Zami
9,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Koiran Kampa, tiheä - Kammat, karstat - 641.1004 - 1
Uutuustuote
O Zami
5,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Ozami Trend Ohennussakset, yksipuolinen - Trimmaus ja nyppiminen - 641.1144 - 1
Uutuustuote
O Zami
12,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Ozami Trend Koiran Hara, yksirivinen - Kammat, karstat - 641.1010 - 1
Uutuustuote
O Zami
7,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Kissan Furmaster kaareva 36 terää, karkea - Kammat, karstat - 740.6044 - 1
Uutuustuote
21,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
- Kana Collection Valjaat - 16810177 - 1
Uutuustuote
Kana Collection
alk. 19,80 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Ozami Trend Kissan Furmaster Kaareva 40 terää, hieno - Kammat, karstat - 740.6040 - 1
Uutuustuote
19,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
- Kana Collection Valjaat - 16800160 - 1
Uutuustuote
Kana Collection
alk. 26,90 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Ozami Trend Kissan Furmaster 65 terää, hieno - Kammat, karstat - 740.6042 - 1
Uutuustuote
O Zami
13,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Ozami Trend Kissan Furmaster kaareva 44 terää, karkea - Kammat, karstat - 740.6046 - 1
Uutuustuote
O Zami
23,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Ozami Trend Kissan Leikkaava Takkuhara - Kammat, karstat - 740.6060 - 1
Uutuustuote
O Zami
7,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Kauluri Classic 30cm - Kaulurit, Haavasuojat - 273360 - 1
Uutuustuote
Kruuse
7,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 10 kpl
Buster Haavasuoja Koiralle - Kaulurit, Haavasuojat - 273968 - 1
Uutuustuote
Buster
alk. 28,90 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Ozami Trend Kissan Kynsisakset, Small - Tassut ja kynnet - 740.6032 - 1
Uutuustuote
O Zami
5,50 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Buster Haavasuoja Kissalle - Kaulurit, Haavasuojat - 273960M - 1
Uutuustuote
Buster
alk. 22,90 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Kauluri Classic 25cm - Kaulurit, Haavasuojat - 273350 - 1
Uutuustuote
Kruuse
6,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 10 kpl


Koirat ja Kissat ( Ryhmän kaikki tuotteet )

Tuotteet 1 - 40  (Yhteensä 2140)
Allergenius Cat Special Shampoo 250ml - Allergenius -allergiatuotteet - 718.3510 - 1
Allergenius
29,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Allergenius Dog Special Balsam Mousse 150ml Erikoishoitoaine - Allergenius -allergiatuotteet - 718.3506 - 1
Allergenius
25,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Allergenius Dog Special Balsam Spray 250ml Erikoishoitoaine - Allergenius -allergiatuotteet - 718.3504 - 1
Allergenius
29,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 7 kpl
Allergenius Dog Special Shampoo 250ml - Allergenius -allergiatuotteet - 718.3500 - 2
Allergenius
29,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 2 kpl
Derma4 Hellävarainen Gentle Shampoo - Solheds Derma -hoitosarja - 004-250M - 2
Solheds
alk. 13,95 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Koiran kuivashampoo Héry Bio Cleaning Lotion 200ml - Shampoot - 04-H1-060101007 - 2
ALE -33%
Hery Bio
9,90 €14,85 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 2 kpl
Koirashampoo Bio-Groom Anti Itch - Shampoot - 1054 - 4
Bio-Groom
16,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 5 kpl
Koirashampoo Bio-Groom Bronze Lustre - Shampoot - 1007 - 1
Bio-Groom
15,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Koirashampoo Bio-Groom Extra Body - Shampoot - 1035 - 1
Bio-Groom
16,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 1 kpl
Koirashampoo Bio-groom Fluffy Puppy - Shampoot - 1002F - 1
Bio-Groom
15,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 2 kpl
Koirashampoo Bio-Groom Groom'n Fresh - Shampoot - 1032T - 3
Bio-Groom
16,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 6 kpl
Koirashampoo Bio-Groom Herbal Groom - Shampoot - 1039 - 1
Bio-Groom
18,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Koirashampoo Bio-Groom Protein Lanolin. - Shampoot - 1001 - 1
Bio-Groom
15,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Koirashampoo Bio-Groom So-Gentle - Shampoot - 1019 - 1
Bio-Groom
15,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 7 kpl
Koirashampoo Bio-Groom Super White - Shampoot - 1005 - 1
Bio-Groom
15,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 6 kpl
Koirashampoo Bio-Groom Ultra Black - Shampoot - 1009 - 2
Bio-Groom
15,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 7 kpl
Koirashampoo Bio-Groom Wiry Coat - Shampoot - 1011 - 1
Bio-Groom
15,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Koirashampoo Héry Bio Anti-odour 200ml - Shampoot - 04-H1-060101001 - 2
ALE -44%
Hery Bio
9,90 €17,70 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Koirashampoo Héry Bio Frequent use 200ml - Shampoot - 04-H1-060101004 - 2
ALE -44%
Hery Bio
9,90 €17,70 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Koirashampoo Héry Bio Long coat 200ml - Shampoot - 04-H1-060101002 - 2
ALE -44%
Hery Bio
9,90 €17,70 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 5 kpl
Koirashampoo Héry Bio Puppy 200ml - Shampoot - 04-H1-060101005 - 2
ALE -44%
Hery Bio
9,90 €17,70 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 1 kpl
Koirashampoo Héry Bio Sensitive 200ml - Shampoot - 04-H1-060101003 - 2
ALE -44%
Hery Bio
9,90 €17,70 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 5 kpl
Bio-Groom Anytime Spray - Hoitoaineet, viimeistely - 1068T - 2
Bio-Groom
15,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 1 kpl
Bio-Groom Mink Oil Spray - Hoitoaineet, viimeistely - 1020 - 1
Bio-Groom
22,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 7 kpl
Bio-Groom Anti Stat Spray - Hoitoaineet, viimeistely - 1026 - 1
Bio-Groom
15,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Bio-Groom Coat Polish Spray - Hoitoaineet, viimeistely - 1022 - 1
Bio-Groom
19,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 2 kpl
Bio-Groom Pro White - Hoitoaineet, viimeistely - 1030 - 2
Bio-Groom
15,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 1 kpl
Bio-Groom Show Foot - Tassut ja kynnet - 1053 - 1
Bio-Groom
19,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 2 kpl
Bio-Groom Spray Set - Hoitoaineet, viimeistely - 1024 - 1
Bio-Groom
17,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Derma9 Karvanhoitosuihke Luxury Shine & Care - Solheds Derma -hoitosarja - 009-250M - 2
Solheds
alk. 18,90 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Hoitoaine Bio-Groom So-Gentle - Hoitoaineet, viimeistely - 1075 - 1
Bio-Groom
15,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 3 kpl
Hoitoöljy Bio-Groom Vita Oil - Hoitoaineet, viimeistely - 1018 - 1
Bio-Groom
33,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Kissan puhdistusliinat Héry Feline Cleaning wipes 25kpl - Hoitoaineet, viimeistely - 04-H4-060114010 - 2
ALE -30%
Hery
5,90 €8,40 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 5 kpl
Koiran hoitoaine Bio-Groom Silk - Hoitoaineet, viimeistely - 1014 - 1
Bio-Groom
15,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 6 kpl
Koiran Hoitoaine Bio-Groom Super Cream - Hoitoaineet, viimeistely - 1016 - 2
Bio-Groom
23,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 2 kpl
Koiran hoitoaine Héry Bio Conditioner 200ml - Hoitoaineet, viimeistely - 04-H1-060101006 - 2
ALE -44%
Hery Bio
9,90 €17,70 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 4 kpl
Oster Paw Cleaner - Harjat, suat - 82482 - 1
Oster
9,20 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 6 kpl
Oster Premium Harja 2-in-1 Brush - Harjat, suat - 82449 - 1
ALE -25%
Oster
14,90 €19,90 €
(sis. alv 24%)
Heti varastosta 1 kpl
Oster Premium Harja Bristle Brush - Harjat, suat - 82477M - 1
ALE -25%
Oster
alk. 14,90 €19,90 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja
Oster Premium Harja Plastic Pin Brush - Harjat, suat - 82472M - 1
ALE -35%
Oster
alk. 12,90 €19,90 €
(sis. alv 24%)
Useita vaihtoehtoja